On outoa, miten mun tuntemukset T:tä kohtaan on muuttuneet niin vahvasti. Ennen niin ihana ihminen on yhtäkkiä vastenmielinen. Välillä tuntuu, etten halua kuulla mitään hänen tekemisistään. Varsinkaan sen jälkeen, ku T alko ku alkoki seurusteleen H:n kans.. Sentään olen saanu sanottua T:lle, että oon oikeasti onnellinen sen ja H:n puolesta. Se tuli sillon sydämestä. Taas vaihteeksi en saa tuota lausetta suustani ilman irvistystä. On ollu aivan parasta, ku T on nyt työharjottelussa noin 400 kilometrin päässä musta. On voinu olla varma siitä, että siihen ei törmää missään.

Mua itkettää vieläki joskus iltaisin, vaikka T.stä on jo kohta 3 kuukautta aikaa. En tiä johtuuko itkeminen sitten siitä ollenkaan. Sitä vaan ei voi pysäyttää - ainakaan muut ko P. Eilenki itkin ja itkin, kunnes yhtäkkiä P soittaa ja saa mut taas nauramaan, ihastuun ja unohtaan.

Kumoan kyllä tuon ekan lauseen. En ne tunteet oo mitenkään muuttunu näköjään.. Välillä on vain vähän enemmän vihaa ku rakkautta, mutta nehän tunnetusti kulkee käsi kädessä.

Ps. Voi hitto, ku mulla on ikävä T:tä silti.. En tiä, miten voin käyttäytyä, jos näen sen. Tuntuis helpommalta, jos ei nähtäis enää ikinä.

En oo kirjottanu tänne vähään aikaan, mikä on mun mielestä hyvä asia. Löysin ihmisen, jolle oon voinu kertoa näitä asioita ja joka on aina tarvittaessa ollu paikalla. Tää ihminen on P. P asuu tosi kaukana musta, mutta jutellaan koneella päivittäin. Ollaan oltu viimeset kaks ja puol kuukautta yhteydessä tosi tiiviisti. Jos muistan oikein, niin on menny kaks päivää ku ei olla juteltu ollenkaan tuon parin kuukauden aikana. P:stä on tullu mulle tosi tärkeä, ja se tuntee mut nykyään varmaan paremmin ku kukaan muu. Eniten oon ihmetelly sitä, miten aika rientää ku puhutaan puhelimessa - yleensä puhelut kestää helposti sen tunnin.

Ihastuin P:hen melkeen heti. Se ei oo ihme, kerta P kuunteli ja autto mua aina ku mulla oli paha olla. Toissa päivänä P sano, että se olis kans kiinnostunu minusta. Ollaan puhuttu jo pitkään, että meän pitäis nähä, mutta tuo välimatka on pitkä ja opiskelija budjetilla ei voi tuosta vain matkustella. Välimatka ei oo se ainoa ongelma, toinen "ongelma" on J. J on poika, joka on ollu kiinnostunu musta jo jonkin aikaa. Alunperin mulla ei kiinnostanu, mutta nyt.. En ees tiä olenko nytkään oikeasti kiinnostunu J:stä. Pelkään, että nää on vaan hormonit, jotka haluaa sitä.. Silti tänään katottiin leffaa ja pussailtiin..

Mulla pelottaa. Pelkään, että entä jos en ole kiinnostunu J:stä ja vaan satutan sitä. Pelkään, että jos olenki kiinnostunu J:stä ja satutan itteäni. Pelkään sitä, mitä P ajattelee. En ees osaa kuvitella itteäni suhteeseen. Aina, ku koitan ajatella sitä, miten asiat etenis joko P:n tai J:n kans, meen aivan sekasin. En osaa ajatella sitä. Ajatuksissa pääsen P:n kans paljon pitemmälle ku J:n kans.

J on ensimmäinen asia, josta en oo voinu puhua P:lle suoraan - ainakaan heti. Tuntuu aivan ku pettäisin P:tä.

Miten mie voin tietää, että mihin suuntaan jatkan J:n kans..? P tuntuis niin oikealta - ehkä niinki oikealta, että  aina välillä kuvittelen meän olevan yhessä.. Miten mie voin selittää tämän J:lle? Tuntuu, että oon johtanu sitä poikaa tosi pahasti harhaan - ja niinhän mie olen tehnykki.. :/

Eilen illalla päätin, että otan itsekin askeleen eteenpäin.

Yritän elää nyt ja niiden asioiden kanssa, mitä minulla nyt on - en siinä menneessä, joka oli minun ja T:n, enkä siinä tulevaisuudessa, jonka olin meille miettinyt. Päätin myös etten voi tukeutua enää niin vahvasti T:hen ainakaan tunteitani koskevissa asioissa. Se tuntuu aiheuttavan paljon kireyttä meidän välillemme. Silti haluan pitää kiinni siitä pojasta, josta niin paljon välitän. Pitää vain keksiä toimiva keino olla yhteydessä T:hen kuitenki olematta liikaa yhteydessä.

Ymmärsin eilen myös, että teen asioita aivan liikaa muiden ihmisten vuoksi. Esimerkiksi meikkaamiseen ja muuhun itseni laittamiseen kuvittelin tarvitsevani jonkun, jota varten laittautua. En enää usko, että tarvitsen sellaista henkilöä. Alan tehdä asioita itseni takia. Sen vuoksi, että MINÄ haluan tai MINÄ hyödyn. Olen vielä nuori ja nuoren täytyisi muistaa olla riittävän itsekäs, kun kerta vielä voi!

Aloitan tämän suuren elämän järjestelyn järjestämällä huoneeni. Sen jälkeen kun T jätti minut, huoneenikin on jäänyt kuin heitteille. Silloin kun vielä seurustelin, siivosin tai ainaki siivoilin huonettani usein ennen kuin T tuli käymään. Ja silloin elämäni oli vielä ainaki kutakuinkin hyvässä järjestyksessä. Saisikohan huoneen järjestäminen aikaan myös elämän järjestäytymistä?

PS. tänään pystyin jo nauramaan T:n kanssa sen tyttöasioista. Eikä tarvinnu ees teeskennellä mitään :) happy for that.

Vaikka kuinka sattuu T:n ansiosta niin silti mulla löytyy aivan tosi paljon myötätuntoa sitä kohtaan.. Ja en mie ikinä haluais nähä, että T:lle käy huonosti ja seki tekee jo pahaa, jos T:llä menee huonosti :/

Miks rakkaus ei vain vois kuolla suhteen mukana?

Entinen poikaystäväni (T) kertoi eilen lähtevänsä wanhojen jatkoille häneen jo ennen seurusteluamme ihastuneen tytön (H) kanssa. Tieto tuntui todella pahalta. Tiedän silti, että olisi tuntunut vielä pahemmalta kuulla asiasta myöhemmin.

Tänään tuntemukset koko asiasta ovat erittäin sekavat. Eilen sentään pystyin vielä olemaan ajattelematta koko juttua, mutta tänään... Rintakehääni puristava vyö on vedetty taas tiukemmalle kuin muutamaan päivään. T on minulle todella tärkeä ihminen ja haluan hänen olevan onnellinen. Silti tällä hetkellä tuntuisi oikeudenmukaisimmalta, jos saisin hänet tuntemaan saman kivu, jonka minäkin tunnen tällä hetkellä.

T sanoo, ettei H:n kanssa ole meneillään mitään vakavaa, ainakaan vielä tai ainakaan niin vakavaa, mitä minä kuulemma luulen. En tiedä itsekään, miten vakavaksi juttua luulen niin, miten T tietää? Ja oikeastaan minulle on aivan samaa onko juttu oikeasti vakavaa vai ei. En halua jakaa T:tä vielä kenenkään kanssa. Perusongelma: hän ei ole minun (enkä kyllä haluakkaan hänen olevan), mutta hän ei saa olla kenenkään muunkaan. H on ainoa tyttö kenelle olen T:stä ollut mustasukkainen seurustelumme aikana. Ironista. Minua ärsyttää sekin, että en osaa sanoa H:sta mitään pahaa. Se tyttö ei ole antanut minulle mitään muuta syytä mustamaalaukseen kuin entisen poikaystäväni iskeminen. Sekään ei sinällänsä ole rikos - vapaa mieshän T nykyään on.

En voi syyttää yksin T:tä jatkamisesta eteenpäin. Meninhän itse baarissa penkkareita juhliessani kaulailemaan naimisissa olevan jalkapalloilijan kanssa. Naimisissa olo tosiaan selvisi vasta ulko-ovella, kun olin lähdössä kotiin. Pahinta koko jutussa oli se, että T oli paikalla baarissa ja sanoo nyt minun käytöksen oikeuttaneen hänen käytösensä. Mutta en kyllä tiedä onko asia oikeasti niin?

Noin muutama viikko sitten pitkäaikainen poikaystäväni jätti minut. Mielestäni on hyvä asia, että emme ole enää yhdessä. Eromme oli sopuisa, mutta kaikkia tuntemuksiani en ole saanut ulos. Tällä hetkellä suurin dilemma on se, että en halua itse palata yhteen tämän pojan kanssa, mutta en myöskään halua hänen jatkavan eteenpäin. Varmasti tuttu tilanne monille. Kamppailen joka hetki pystyäkseni edes hengittämään normaalisti tai ainaki niinkuin ennen.